Kiertueen viimeinen keikka, vappuaatto ja Helsinki-city. Päivän aikana ehti sattua ja tapahtua vaikka mitä, mut mä nyt yritän raportoida (niinkuin Lahden keikankin) silleen ettei jotkut tapahtumat vaikuta siihen miltä aiemmat vaikutti silloin kun ne tapahtui... Tai siis äh, onpa sekavaa :D Mutta siis mukamiste "reaaliajassa."
 
Nosturin ulkopuolella vietettyä päivää vois kuvailla yhdellä sanalla: tuulinen. Ja sitä myöten ihan pirun kylmä. Anoin isältä kyydin Noselle, ja saavuin paikalle virkeänä about 9.30. Oli hieman tönkkö olo, kun oli monta kerrosta vaatteita päällä. Menin jopa niin pitkälle että otin kahvia termarissa mukaan, kun Elias oli tulossa myöhemmin päivällä autolla, eli pystyisin sit hyödyntämään sitä varastona. Ja välttäisin Nosen narikkaruuhkan keikan jälkeen, HAH. Siinä sit asetuin mukavasti oven luo huopani (kyllä, mulla oli foliopohjainen piknik-huopa, olenpas nolo) kanssa, kun Venla soitti että joko olen asemissa, hän on kohta siinä. Olin ihan yllättynyt, kun ei Venla yleensä jonota, se on sitä koulukuntaa että kauempaakin näkee ja sitäpaitsi soundit on silloin paremmat :'D Mut se halus kerrankin oikeesti tavata bändin - mun jutut on kuulemma olleet niin hienoja tältä kiertueelta. Plus että siinä kun neiti saapui paikalle niin kävi ilmi, että hän haluaa sit päästä vappubileisiin muualle kun keikka loppuu, eikä jäädä odottelemaan bändiä sit sillon... No, ei se väärin ole! Juteltiin sit siinä ja mä kerroin viimeisimmät kuulumiset kiertueelta ja esittelin Lahden viiksikuvat, ja nauru vaan raikas ;D Siinä just naurettiin oikein makeasti just niille viiksikuville, kun kadulta kuulu huuto että "jumalauta pentu, etkö sä ikinä nuku!" Se oli Niko lenkkikamoissa! Sillä oli semmoset juoksutrikoot ja kaikki.... Venlalla tietty loksahti leuka totaalisesti ja no, kyllä mullakin niiden vaatteiden vuoks. Niko tuli meidän luo ja esitteli itsensä Venlalle silleen "moi, mä oon Niko" ja sit kun Venla sai itsensä esiteltyä ni huomautin Nikolle että eiköhän hei Venla nyt tiedä kuka sä oot jos se kerran täällä venailee teidän keikkaa. Niko jätti ylhäisesti kommentoimatta siihen mitään, taivasteli vaan sitä että kuinka mä taas olen näin aikaisin liikkeellä. Soitettiin suuta siinä viel hetki ja sit Niko lähti jatkamaan lenkkiään suostumatta kertomaan mihin aikaan bändiläiset on valumassa paikalle.
 
Elias tuli puolen päivän maissa autoineen, ja häntä me tervehdimme ilolla. Melko suoraan Eliaksen vanavedessä siihen tuli kolme fania, kai brittiläisiä. Ne kyseli että mitä me odotetaan ja niiden naamat venähti kun niille selvisi että ne ei olleet ekoja. Mut herranjumala että ne oli kamala näky! Kaks niistä oli semmosia kokomustia, ohut mustaks värjätty tukka ja ainakin 6 kokoa liian tiukat mustat vaatteet... Niiden vartalonmuoto muistutti ihan mörköä, pienet tissit ja alaspäin vaan leveni. Se kolmas kaveri oli samasta muotista, mut se ei ollut niin musta. Naamaltaan se näytti vanhemmalta versiolta Johanna Tukiaisesta, jolla roikkuu leuasta silikoni-implantteja (siis silleen kuin sillä ois aikaisemmin ollut kasvojenkohotus ja sit kaikki täytteet olis vaan valahtanut) ja siltä puuttui hampaita ja yäk. Tukka oli blondia hamppua ja vaatteet ihan liian pienet. Varsinaisia silmäniloja siis. No, onneks eivät ymmärtäneet suomea niin pystyttiin äimistelemään rauhassa. Viitattiin niihin hampaattomana hirviönä ja mörkökaksosina, ihan vaan ettei tartte koko aikaa osotella sormella kun mainitaan niistä jotain, ja "toi tuolla" olis niin paljon epämääräisempi termi. Ei sillä että me oltais niistä hirveästi puhuttu, mutta siis... Kyllä ihmisillä nyt pitää kutsumanimet olla xD
 Koska kyseessä oli Helsingin keikka ja Helsingissä asuu paljon ihmisiä ja niin edelleen, porukkaa kerty melko mukavasti. Ekana tosin tuli lähinnä ulkomaalaisia, tuli ihan turistifiilis kun ne kailotti englantia, espanjaa ja ties mitä venäjää. Kahden jälkeen siihen kurvas taksi, ja taksista loikkas Henkka ja Leevi. Mä tietty karjasin heti moi, mut ne vaan huuteli että moimoi, heillä on kiire ja että tulevat sit myöhemmin käymään. Tyydyin tähän kun ne niin kovasti vakuutteli tulevansa vielä ennen keikkaa, ja Elias naureskeli että olenpa mä jalo. Kovaääninen, mutta jalo. Pojat suunnisti sivuovelle, ja se hampaaton hirviö kirmas perään. En kiinnittänyt siihen sen enempää huomiota, krhm, kun oli muuta mihin keskittyä, mut sit se tuli takas ja mölis meille jotain. Multa meni ihan ohi mitä se sano, mut Venla tulkkas että se kysy miksei me juostu perään. Vastasin että no kun puhuttiin niille ja se riitti tällä kertaa, ja sit tää hampuusi toteaa tosi ylpeänä että "I KISSED THEM!" Meinasin nielaista kieleni ja oli muillakin (tai no siis Venlalla ja Eliaksella) ilmeissä pitelemistä, kun tää paistattelee ylpeänä siinä ja mörkökaksoset tuijottaa sitä kateellisina. Siis hyi helvetti. Suurin voimanponnistuksin onnistuin toteamaan sille ystävällisesti jotain "that's nice" -tyylistä ja sit äkkiä käännös toiseen suuntaan. Totesin että Henkka ja Leevi on todella rohkeita miehiä ja Elias nyökytteli että jos ton näkönen ilmestys tulis huulet tötteröllä kohti, hän ensin löis ja sitten juoksis niin kauas ja niin kovaa ettei oo tottakaan. Nyökyteltiin vaan Venlan kanssa että todellakin... Kaikenlaista porukkaa, yäk! Vähän myöhemmin piti kuitenkin kiusata Eliasta että kai se sit Meijun tullessa syöksyy huulet töröllään kimppuun ;) Ei se syöksynyt, kun Meiju lopulta tuli paikalle, kaahas autolla siihen eteen (tai siis joku sen toi) ja kipitti jumalatonta kyytiä sisään hihkuen mennessään sorisori. Tais neito olla hieman myöhässä soundchekistä. Niko oli sit kai kiertänyt toista kautta sisään kun se ei kulkenut meidän lähettyviltä missään vaiheessa. Se sika.
 
Tsekkailtuaan bändi pölähti kerralla ulos, ja tietenkin fanien hampaisiin. Onneks ulkomaalaiset vähän ujosteli tai ei ollut valppaina (suomalaiset on kilttejä niin niitä en ees ajatellut ongelmaks) joten me pinkaistiin ekana vastaan, tai siis minä retuutin Venlan sinne esiteltäväks ja Elias jäi katsomaan kamoja. Napsin yhteiskuvat Venla+bändi ja soitin suutani, koska nekin soitti mulle, ja Venla pääs kanssa juttelemaan ja oli onnellinen. Sit luikerreltiin fanimassan läpi takas Eliaksen luo, kun turhahan meidän olis siihen ollut jäädä. Tyypit kulutti koko muuhun laumaan about saman verran aikaa kuin meihin, Elias kuittaili että mä oon niin special. No äh, en mä tahallani..! Vaikka onhan se ihan siistiä silleen ;) Bändi lähti siitä sit porukalla syömään, eikä niitä enää näkynyt ennen ovien aukaisemista. Vähän ennen ovia käytiin viemässä ylimääräistä tavaraa Eliaksen autoon, ja viimeinen vartti paleltiin pelkissä paidoissa. Onneks oli Elias lämmittämässä. Hieman hermostuneina pohdittiin Venlan kanssa että jos möröt ja hirviö saa kerättyä ittelleen tarpeeks vauhtia, ne kyllä liiskaa meidät ihan täysin. No, ovien lopulta auetessa (meni vähän pidempään, kun järkkärit käski muodostaa siistin jonon ensin ja iso osa porukasta oli melko hilpeällä vappu-tuulella) kirmattiin kuin gasellit aulan läpi karjuen että ei oo narikkatarvetta ja tikutettiin portaita ylös niin että silmissä vilisi. Valloitettiin parhaat eturivipaikat, ja Elias halus ritarillisesti seistä meidän takana suojelemassa meitä mahdollisilta möröiltä ja muilta otuksilta jotka vois keikkahurmiossaan vahingossa liiskata meidät. No muahan se sit yritti lääppiä koko ajan, ja olihan se kiva muuten mut eh kun Venla oli siinä vieressä, niin sitä kohtaan melko epäkohteliasta. Keskityin siis hypettämään sen kanssa, ja kyllä Eliaskin siitä sitten rauhottu.
 
Keikka alko yhtä monta minuuttia myöhässä kun mitä ovien avaaminen oli ollut, eli täsmälliset järjestelyt kyseessä. Kaikilla oli vappufiilistä <3 Meijulla oli semmonen Peppi Pitkätossu -asu, en tiijä oliko ostettu pornokaupasta vai lastenosastolta, mut melko... lapsille sopimaton anyway. Peruukki oli kyllä hieno :D Henkalla oli semmonen perinteinen tekonenä, -lasit ja -viikset -hässäkkä ja serpentiiniä kaulassa ja ylioppilaslakki päässä, Leevillä oli kirkkaanvihree irokeesiperuukki ja siihen nätisti sointuva pinkki Bratz-paita xD Nikolla oli paidan sijaan ylävartalon peittona pelkkää serpentiiniä ja siihen sidottu helium-pallo, ja sit sillä oli melko lyhyt hame (varmaan Meijulta lainattu) ja myöhemmin keikalla se kääns yleisölle selkänsä ja veti hameen ylös, ja sillä oli valkoiset bokserit joissa luki perseen kohdalla "GLADA VAPPEN!" Että silleen... Sit ne heitteli keikan aikana hirveesti serpentiiniä ja muuta yleisöön, encoressa jopa munkkeja. Joku vähän meistä vasemmalle sai munkin kameran linssiin, hupsista. Kummallisesta ulkomuodosta huolimatta vetivät keikan ihan täydellä energialla ja loistavalla setillä, paitsi että A7X:n sijaan lopettivat Tipe-tipe-tiptappiin ”lähestyvän joulun kunniaksi”. Ihan mahtava keikka kaiken kaikkiaan. Venla totes ääni huutamisesta käheenä, että jos kaikilla keikoilla on ollut yhtä hyvä meno, niin hän ei yhtään ihmettele että jaksoin kiertää ja hehkutin niin paljon. No, luikerreltiin hitaasti mutta vakaasti narikkajonon läpi, Elias vähiten keikalla kiljuneena ensimmäisenä kailottamassa "EMME OLE MENOSSA NARIKKAAN!" ja me perässä. Ulkona tuntu mukavan vilpoiselta, mutta kyllä me silti ensimmäisenä suunnattiin autolle hakemaan takkeja ja Venlan muita tavaroita. Kiiteltiin mahtavasta päivästä ja illasta ja halattiin ennen kuin Venla lähti bilettämään, ja me siirryttiin Eliaksen kanssa bäkkärin oven luo venailemaan bändin ilmestymistä.
 
Ketään muuta ei näkynyt, en sit tiijä vetikö jono niin hitaasti että kaikki venaamaan jäävät oli viel sisällä nalkissa vai mitä, joten siinä sit lääpittiin ja kiehnättiin jne. Elias alko ehdotella että voitais siirtyä autoon ja johonkin mukavampaan paikkaan jossa ei oo sitä vaaraa että joku yllättää, mut, no, vaikka mä tykkäsinkin siitä niin mä en todellakaan ollut menossa sen kanssa tän pidemmälle ja sanoinkin sille että mä en halua. No herrahan ei kieltoa uskonut vaan jatko houkuttelemista ja kun edelleen sanoin ei ja tönin sitä pois, niin se lähti retuuttamaan mua autolle. En mä sen kokoiselle tyypille paljoa mahtanut vaikka riuhdoin ja huusin, enkä mä tiedä mitä olis tapahtunut jos ihana, ihana Henkka ei ois just sillon tullu ulos tupakalle. Se huomas et kaikki ei ollut ihan hyvin ja huus jotain ja lähti tulemaan kohti. No Elias tajus kai siinä vaiheessa ettei tää nyt mee ihan putkeen, se päästi musta irti ja spurttas autolle. Mä olin siinä vaiheessa jo melko hysteerinen ja vaan juoksin Henkan luo joka huus Eliakselle ja käski sen painua helvettiin, minkä se tekikin, kunhan ensin visko mun kamat pois autosta (ne oli siinä kuskin penkillä) Se siis lähti, ja Henkka talutti mut sisään bäkkärille, käski istumaan ja silleen. Muut bändiläiset ja crew tuli siihen kanssa ja ne kyseli että haluunko mä soittaa poliisille tai johonkin ja muuta, mut mä vaan pudistelin päätä. Niko kävi keräämässä mun tavarat pihalta, joku lykkäs kahvikuppia käteen ja muutenkin siinä hääräs porukkaa koko ajan ympärillä. Kyllä mun järkytys siinä pikkuhiljaa tasaantui, kun ei mitään ollut oikeesti tapahtunut kuitenkaan, ja Meiju vei mut vessaan pesemään naaman. Sit aloin vaisusti kiitellä kaikkia ja kerätä kamojani ja kehuin keikkaa, mut heti tuli kielto että mä en hitto soikoon saa lähteä yksin mihinkään kun se kundi voi olla jossain, ja mä jään nyt heidän kanssaan. Yritin vähän vastustella mut toisaalta siis hei - fanityttöpuoleni kiljui innostuksesta kun bändi tarjos mulle mahdollisuutta hengata heidän kanssaan, ja loppujen lopuks sit jäin sinne, toki pistettyäni äidille viestiä että oon bändin kanssa bilettämässä. Sieltä tuli takas että höpöhöpö, mut pidä hauskaa ja tuu hengissä kotiin. Lupasin, ja niin sitten teinkin.
 
No, illan tapahtumista lupasin tyypeille että jutuista en tietenkään hirveesti levittele. Ei sillä että siellä olis mitään skandaalijuttuja tapahtunut, mutta tuli juteltua vähän syvemmin myös tyyppien yksityisasioista. Istuttiin alkuun siellä Nosen bäkkärillä, niillä oli juhlajuomaa ja ruokaa, josta mä sain pyytämättä osan. Tyypit näki vaivaa että mulla olis kivaa, kyseli mun asioista ja kertoili hauskoja juttuja ja hämmästeli mun omistautumista niiden bändin seuraamiselle, kun möläytin jotain "tiedän" -tyylistä johonki juttuun mitä ne kertoi jostain kommelluksesta reissussa. Hups :D Leevi heitti että nehän vois ottaa mut maskotiks reissuun, ripustaa bussin tuulilasiin roikkumaan. Heitin että te ette kyllä löydä tarpeeks pitävää kiinnitysjärjestelmää mulle... No, aika kuului siinä ihan mukavasti ja sit nää sano että nyt Linnea pääset semmoseen paikkaan missä et oo varmaan ennen ollu, ja sit lähdettiin tilataksilla johonkin vippi-baariin :D Oliko vähän hämmentävää! Ikäraja oli jotain 22 mut ei multa mitään kysytty kun tulin tollasessa seurassa. Siellä kans vietettiin aikaa mukavalla tavalla, juteltiin ja tanssittiin... Jossain vaiheessa siellä alko jostain syystä soida niinkin vanha biisi kuin Macarena, jota kundit ei osanneet! :O Opetettiin se sit Meijun kanssa niille ja sit vedettiin porukalla ringissä niitä liikkeitä. Ja semmosta... Neljältä tuli valomerkki, ja pakkauduttiin taas takseihin. Mä inisin että mulla ei oo kyllä rahaa, mä meen yöbussilla mut sit Leevi kysy että missä mä asun ja kun kerroin, se totes että ei tuu pitkä koukkaus, mennään samalla taksilla ja tiputetaan mut matkalla. No sehän passas mulle, ja sit siinä sanoin heipat ja äärimmäisen suuret kiitokset kaikille muille ja ne oli ihan silleen joo nähdään seuraavalla Suomen keikalla ja jos ilmoitan etukäteen niin katsotaan jotain listamahdollisuutta. No, ei ne kuitenkaan kertoneet miten mä voin ilmoittaa, eli ehkä sit jos törmään niihin jossain kadulla keikan ollessa lähellä niin sitten ;D Henkka kysy halatessaan että olenko mä okei ja nyökyttelin että oon joo, ja niin olinkin. Ja vähän kännissä. Taksimatkan aikana Leevi sit viel varovasti kyseli että kuka se tyyppi oli ja muuta, ja mä kerroin rehellisesti että Seinäjoen keikalla mä siihen tutustuin... No Leevi sit piti hyvin isällisen saarnan siitä kuinka ei saa luottaa vieraisiin poikiin vaikka ne olis mukavia ja plaaplaa. Kehtas vielä vähän loukkaantua kun vastasin iloisesti että kyllä isä, selvä on isä. No, ens kerralla olen fiksumpi. Kun päästiin kotipihaan, kiittelin vielä hirveesti kaikesta ja halattiin pitkään ja Leevi käski kertomaan vanhemmille tapahtuneesta. Lupasin ja kipitin sisään ja nukkumaan...
 
Semmoinen kiertueen loppu. Ja koko kiertue. Kaiken kaikkiaan tosi mahtava kokemus, pienellä ikävällä pohjavireellä mutta eiköhän se vain täydentänyt kokemusta. Uusia tuttavuuksia, ihanat Salla, Marleena ja Suvi, puhumattakaan bändin tyypeistä. Ihan älytöntä, mä tapasin ne ekaa kertaa Oulussa ja nyt sitten oon bilettänyt vappua niiden kanssa. Toooodella hämmentävä ajatus jos sitä liikaa pohtii, parempi siis olla pohtimatta. Nyt sitten vaan seuraavaa keikkaa odotellessa - vanhemmatkin totes että selvästi fiksuja tyyppejä bändissä kun kerroin Eliaksesta. Tietysti nekin siitä puhu että pitää terve järki pitää mukana ja muuta, ja lupasin että tästä lähtien olen entistä tarkempi (ja todellakin olen!) ja ehkä joku itsepuolustuskurssi vois olla aika jees. Vanhemmat varmaan maksaa. Mutta en usko että tästä jäi mitään sen suurempia henkisiä traumoja. Kiitos Henkan.
 
No niin, tämä blogi hiljenee tältä erää - kiertuekalenteria seurataan että millon sinne tulee sit uusia keikkoja mihin pääsis. Kiitos ja anteeksi <3